tiistai 17. helmikuuta 2009

Järkiperäinen päätöksentekoprosessi

Pyrin kuvailemaan mielestäni keskeisiä vaiheita päätöksenteko-ongelmassa. Vaikka esitän nämä kaavamaisena listana, usein kyseessä on toisteinen ja pitkäkestoinen itseään korjaava ja paranteleva kehityskulku.

Vaihe 1: Tiedon kerääminen

Aluksi pyritään löytämään mahdollisimman paljon tarkkaa, mieluusti numeerista, tietoa ongelmasta, siihen vaikuttavista tekijöistä ja näiden vuorovaikutuksesta. Tässä vaiheessa ei mielestäni ole korrektia syyttää alan vaikuttajia esimerkiksi rasismista tai fasismista. Tulokset ovat sellaisia kuin ovat. Kritiikin täytyy kohdistua pääasiassa metodiikkaan ja kritiikin yhteydessä on suotavaa osoittaa parempi toimintatapa.

Jos kuitenkin vaikuttaa siltä, että joku toimija pyrkii tarkoitushakuisesti vääristelemään tuloksia, hän menettää lähinnä uskottavuutensa kyseisen alan toimijana. Virheitä sattuu tietysti kenelle tahansa, enkä minä ole missään tapauksessa poikkeus. Erityisesti blogit eivät ole sellainen alusta, että voidaan olettaa jokaisen luvun olevan aina täsmälleen oikein. Tietenkin se on suotavaa ja luonnollinen tavoite.

Vaihe 2: Preferenssien selvittäminen

Vaihe sisältää runsaasti diskuteeraamista punaviinilasi kädessä pikkusormi pystyssä. Ihmiset arvostavat erilaisia asioita, eikä niiden paremmuusjärjestys ole mitenkään itsestäänselvä. Mitään varsinaista teoreettisesti rakennettavaa yhtä parasta ratkaisua ei luultavasti usein edes ole olemassa, ellei ongelma kokonaisuudessaan ole lähes puhtaan matemaattinen.

Mahdollisesti muodostettavan utiliteettifunktion suhteen pitää olla hyvin kriittinen. Kaikkea tuloksen arvostukseen vaikuttavaa ei todellakaan ole helppoa ilmaista tiiviissä muodossa, josta yritysjohdon palkitsemiseen käytettävät optiot ovat hyvä ja varoittava esimerkki.

Tarkastellaan vielä toista esimerkkiä. Mahdolliset mittausongelmat sivuuttaen oletetaan, että vaiheen 1 nojalla päädyimme tulokseen, että jossain ihmisryhmässä A keskimääräinen älykkyysosamäärä on 70 ja joissain toisessa ryhmässä B keskimäärin 100. Jos joku mieleltään sairas henkilö ilmaisee preferenssikseen tästä syystä sen, että ryhmä A on viipymättä toimitettava kaasukammioihin, voidaan mielestäni puhua fasistisesta ohjelmasta. Vaiheen 1 suorittaneen tutkijan metodiikassa sen sijaan ei ole välttämättä mitään huomautettavaa, eikä hänen voida ainakaan kovin vähäisen todistusaineiston pohjalta väittää tavoitelleen tällaista poliittista ohjelmaa.

Vaihe 3: Utiliteetin maksimointi

Tähän hengeltään tekniseen vaiheeseen päästään käytännössä hyvin harvoin, eikä se useimmiten edes ole mielekästä tai realistista. Jos kuitenkin ollaan edellisessä vaiheessa päädytty johonkin keinoon, jolla saadaan koko ongelman kokonaistilanne hallintaan esimerkiksi utiliteettifunktiona, seuraa vaihe, jossa kerättyä tietoa hyödyntäen laskelmoidaan paras mahdollinen toimintatapa, kun tiedetään, miten tuloksia arvostetaan.

Vaikka tähän vaiheeseen pääsemistä voidaankin pitää erityisesti poliittisissa ongelmissa mahdottomana, sitä ei kuitenkaan mielestäni ole syytä sivuuttaa arvottomana. Skenaarioanalyysi voi paljastaa kiinnostavia seikkoja seurauksista, jos tuloksia arvostettaisiin tietyllä tavalla. Tällainen analyysi saattaa auttaa löytämään yllättäviäkin puutteita keskustelijoiden argumentaatiossa.

Luulen ainakin joidenkin nettikeskustelujen erimielisyyksistä johtuvan siitä, että näitä vaiheita ei kovinkaan tarkasti erotella. Teksti, tutkielma tai ohjelma nähdään fasistisena, vaikka kirjoittaja ei ole mitään sellaista tarkoittanut. Erityisesti älykkyysosamäärästä kirjoittaminen on tässä suhteessa punainen vaate.

Toinen seikka on argumentaatiovirheiden käsittely keskusteluissa. Tiedän jo etukäteen, että kun jossain vaiheessa kirjoitan tekstiini sanan korrelaatio, joku kirjoittaa kommentteihin, ettei korrelaatio implikoi kausaliteettia. Kuitenkin minä kirjoitan lähtökohtaisesti vain täsmällisesti määritellystä korrelaatiosta satunnaismuuttujien välillä ja lukija näkee tässä jotain päätelmiä, joita minä en koskaan ole kirjoittanut esiin, enkä edes ole tavoitellut. Korrelaatioden tutkiminen ei sinänsä ole argumentaatiovirhe. Tähän tullaan lähes varmasti törmäämään tässäkin blogissa ja viittaan silloin tähän tekstiin.

Ei kommentteja: