tiistai 27. tammikuuta 2009

Oikeusministeri kannattaa rikollisten avohoitoa

Korviini on kantautunut mielenkiintoista tietoa oikeusministeri Tuija Braxista. Hän kuuluu oikeuspoliittiseen yhdistykseen nimeltä Demla tai on tarkemmin sanottuna nykyisin yhdistyksen hallituksen jäsen.

Demlan julkilausuma vuodelta 2006 on tavattoman kiinnostava, josta seuraava lainaus:

Demla r.y. ehdottaa tilanteen ratkaisemista yleisellä armahduksella. Vankimäärä tulee alentaa sille tasolle, johon vankilat ja henkilökuntamäärä on mitoitettu ja mihin valtiolla on varaa. Poliittisten päättäjien tulee ratkaista se miten armahdus kohdennetaan eri vankiryhmiin: koskeeko se kaikkia vai ainoastaan tiettyjä ryhmiä.


En löytänyt Demlan hallituksen kokoonpanoa vuodelta 2006, mutta Brax on kyllä vaikuttanut yhdistyksessä jo tuolloin ainakin kyseisenä vuotena tehdyn Turkin matkan kuvien perusteella. Joudun tekemään otsikon mukaisen päätelmän.

Siis tämä porukka, joka on epäilemättä valmis majoittamaan vieraanvaraisuudestamme kiitolliset elintasosiirtolaiset hotellimajoitukseen, eivät ole valmiita satsaamaan siihen, että todistetusti lakejamme rikkoneet pidettäisiin edes hetki poissa järjestäytyneestä yhteiskunnasta.

Syntax error...
Array index out of bounds...

Ei kommentteja: