perjantai 10. heinäkuuta 2009

Vanhustenhoidosta

Eilinen Hesarin artikkeli ikääntyvien maahanmuuttajien aiheuttamasta paineesta terveydenhuollolle sai vaihteeksi verenpaineeni nousemaan.

"Saamamme palautteen mukaan maahanmuuttajaan menee [terveydenhuollossa] puolitoista tai kaksi kertaa enemmän palveluaikaa kuin kantaväestöön kuuluvaan. Se on kustannuskysymys."


Maahanmuuttoasiain koordinaattori Anu Wikman-Immosella on asiaan originelli ratkaisu. Hän haluaa lisää rahaa.

Jatkossa esimerkiksi sairaaloiden täytyy huomioida entistä tarkemmin erilaiset uskonnot, ruokailutavat ja erityisesti kielet. Terveyspalveluilla onkin huutava tarve kielitaitoisista hoitajista.

Tehokas terveydenhuolto voi myös näyttäytyä ulkopuoliselle persoonattomana ja suorituskeskeisenä. Vanhustyön keskusliiton suunnittelija Hilkka Linderborgin mukaan maahanmuuttajat toivovat yksilöllistä palvelua.


Vanhustenhoito ei valitettavasti ole edes ikänsä suomalaisen yhteiskunnan eteen töitä tehneiden ihmisten osalta yksilöllistä. Täällä kylmässä Pohjolassa on pyritty tehokkaisiin ratkaisuihin ja mahdollisuuksien mukaan myös automaatioon. Elämän realiteetit ovat karut, kun niukkoja resursseja yritetään venyttää äärirajoille, eikä siinä tippaakaan auta maailmalta haalitun painolastin vaatimukset yksilöllisyydestä. Arkipäivän tilanteesta alalla on Eduskunnassa ansiokkaasti puhunut Tarja Tallqvist (kd).

Edes yksityisellä puolella luulisi tilanteen olevan parempi, mutta valitettavasti näin ei ole. Esimerkkinä voin ottaa Esperi Care Oy:n Tilkan toimipisteen. Mummot maksavat pienestä huoneestaan 3300 - 4500 euroa kuukaudessa, mihin eivät sisälly lääkkeet. Hoitajia pitäisi olla yksi jokaista kahta asukasta kohti, mutta todella rankalla alimiehityksellä mennään. Viriketoiminnasta ja ohjatusta liikunnasta annettavat lupaukset eivät toteudu lähimainkaan. Jos omaisiani olisi kyseisessä laitoksessa, ottaisin viipymättä yhteyttä kuluttajansuojalautakuntaan, sillä markkinataloudessa rahalle pitää saada luvattu vastine.

Onneksi virkamiehissäkin on vielä kenties toivoa, mistä väkevästi todistaa maahanmuuttoviraston maahanmuuttoyksikön johtajan Heikki Taskisen järkiperäinen lausunto:

"Ajatellaan vaikka tilannetta, jossa jonkun kansalaisen omainen on leikkausjonossa, mutta hänen leikkauksensa ei ole akuutti. Sitten henkilön ohittaa ulkomaalainen, jonka leikkaus on kiireellisempi, ja tämä koko ikänsä veroja maksanut joutuu jonon hännille. Siinä voikin mielipide olla vähän erilainen."


Suvaitsevaisella rintamalla ei tietenkään nähdä mitään ongelmaa mamuvanhusten aiheuttamassa kuormituksessa. Meillä kuulemma on varaa hoitaa muutama vanhus. Siltä varalta, että joku ei ymmärrä, minkälaisen ajatusprosessin tuloksena tällaiset lausunnot kumpuavat, valottaa asiaa Anu Silfverbergin kolumni. Luulen suvaitsevaiston suhteen rahaan olevan tyypillisesti jotain samankaltaista kuin Silfverbergillä. He ovat siis niin kertakaikkisen kyvyttömiä raha-asioissa, että edes oman talouden hoitaminen ei onnistu. Ei kai voida kohtuudella olettaa, että heillä olisi mielekkäitä kantoja koko kansakuntaa koskeviin kysymyksiin.

Toimintatavan järkevyyden analyysin alkeet

Luin tänään joutavanpäiväistä teosta markkinoinnista, jonka laatu oli niin surullinen, ettei kirja ansaitse edes lähdeviitettä. Se innoitti minut kuitenkin pitkästä aikaa kirjoittamaan rationaalisuuden alkeista.

Havainnollistan kahden esimerkin pohjalta sitä, että minkä tahansa toimintatavan, missä tahansa ongelmatilanteessa, järkevyyden analyysi lähtee siitä, onko toiminta näyttänyt "hyödylliseltä" ratkaisun tekohetkellä. Lopputuloksen perusteella toimintatapaa ei voida arvioida.

Ensimmäinen esimerkki on alkeellinen. Lottoaminen aiheuttaa lottoajan nettovarallisuuden odotusarvon vähenemistä, joten paras taktiikka on panostaa peliin mahdollisimman vähän eli jättää pelaamatta (ei kiinnitetä tässä yhteydessä huomiota utiliteettifunktiolla kikkailuun). Jos Erkki Esimerkki kuitenkin onnistuu saavuttamaan päävoiton, se ei millään tavoin tee Erkin toiminnasta järkevää, sillä hän pelasi väärin ja oli pelkästään onnekas. Onnekkuus ei ole kelvollinen strategia.

Reaalimaailmassa tilanteiden analyysi on vaikeampaa. Sanokaamme, että Erkki Esimerkki olisi huomannut, että yhtiön X osake nousee aina tulosjulkistuksen yhteydessä kymmenen prosenttiä. Tällöin hänen on oman analyysinsä kannalta järkevää ostaa yhtiön X osakkeita ennen tulosjulkistusta. Erkki ei välttämättä tunne syvällisemmin syytä osakkeen hinnan nousulle, hän on vain tehnyt mainitsemani havainnon kurssin reaktiosta. Sen sijaan Harri Harhaton on investoinut merkittäviä ajallisia resursseja yhtiön X kurssin tutkimiseen ja on tietoinen paljon syvällisemmällä tasolla niistä syistä, miksi kurssi on noussut. Hänen tietonsa voivat riittää päättelemään, että kurssi ei tällä kertaa tule nousemaan, eikä hän näinollen sijoita yhtiöön X. Harri toimii oman analyysinsä pohjalta järkevästi, mutta valistuneena sijoittajana hän ymmärtää, että Erkin toiminta ei ole kestävällä pohjalla.

Miten tällaisten perusasioiden hallinta voi olla niin pahasti pielessä joillakin populaaritason teosten kirjoittajilla? Toiminnan järkevyyden analysointiin käytetään pelkästään lopputulosta, eikä esimerkiksi laadita lainkaan tilastoja siitä, onko omissa väitteissä mitään järkeä. Surullista.

Ainoa lukemisen arvoinen materiaali koostuu laadukkaasta tutkimuksesta. Kaikki populaari valitettavasti on luokatonta.